Miksi aika juoksee?

Olen huomannut, että mitä enemmän on tullut itselleni ikää sen kovempaa aika on mennyt. Tuntuu, että omista 18- vuotis syntymäpäivistä olisi ihan vasta hetki. Niistä on tänä vuonna 10 vuotta! Mihin on hävinnyt tuo 10 vuotta? No, lasten saannin myötä, arki on mennyt todella vauhdilla. Vuodet on vaihtuneet ihan silmissä ja, kun alan miettimään mitä kaikkea on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana niin onhan siinä asiaa jos toistakin. 

2015, olimme juuri alkaneet seurustella mieheni kanssa. Täytin tosiaan tuolloin keväällä 18-vuotta ja muutin omilleni, omaan pieneen vuokrakotiin. Mieheni muutti myös myöhemmin kanssani, mutta asuin virallisesti yksin ensin. Silloinen asunto oli, noh, ei ainakaan kodikas, sillä harvalla juuri täysi-ikäiseksi tulleella on jo olemassa suuria määriä huonekaluja tai edes astioita valmiiksi hankittuna. Nyt kaikki mahdollinen tietenkin löytyy, mutta itse tai kumppanin kanssa ne on saanut hankkia ja tehdä "kodista kotia" ❤️ Se on toisaalta ollut ihanaa! Eipähän voi ketään muuta syyttää, jos joku huonekalu ei vaikka sovikkaan sisustukseen 😁

2016, syntyi esikoisemme. Mikä matka siitä alkoikaan! En tiedä kuka on kasvattanut ketä eniten, sillä hän on ollut minulle se, joka on ollut suurin pelastukseni silloin ja nyt. Olimme todella nuoria ja niin tietämättömiä elämästä vielä tuolloin. Voi, kun voisin sanoa tuolle 18-vuotiaalle juuri äidiksi tulleelle Sonjalle, että kuinka kaikki vaan tulee sujumaan niin hienosti ja pärjäätte kyllä, älä stressaa. 

2017 vuoden vaihtuessa, olin kotona edelleen esikoisemme kanssa ja olimme sitä mieltä, että annamme toiselle lapselle mahdollisuuden tulla jos on tullakseen. No, se ei nyt ollutkaan yhtään niin onnellinen ja ruusuinen tie ollenkaan.. Koin keskenmenon ennen kuopuksen plussaamista ja se oli karmea kokemus. Kuopuksesta raskauduin lopulta vasta 2018 loppu vuodesta.. Kärsin hypermeesistä (= lue lisää Mitä on hypermeesi?) ja se oli traumaattista. Voin niin huonosti koko 9 kuukauden ajan ja vannoin, etten tee enempää lapsia, en halua kokea sitä enää ikinä. Laihduin raskauden aikana ensiksi 8 kiloa, mutta sain keskiraskaudessa painoa takaisin, eli onneksi tietyt ruuat menivät alas asti. Olin myös tiputuksessa ja rautatankkauksessa kuopuksen raskauden aikana, sillä tilanne oli oikeasti huono. 

2019, kuopus syntyi heinäkuussa. Ihana pieni käärö kannettiin kotiin ja tuli heti tunne, että nyt perheemme on täydellinen. Kokonainen ❤️ 

2020, vuosi jonka varmasti jokainen muistaa. Jokainen varmaan omalla tavallansa, mutta itse muistan lähinnä rajoitukset ja sen, ettei mihinkään päästy kuopuksen kanssa osallistumaan. Nimeltä mainitsematon tauti vei ison osan meidän vauva vuodesta ja se on harmittanut ihan todella, todella paljon. Olimme paljon perheen kesken, eli nelisteen teimme sitten asioita, kuten metsäretkiä, kävimme mökillä ja lähinnä vietimme aikaa kotipihalla tai kotona.. Loppuvuodesta piti tehdä isoja päätöksiä, koska kotona olo alkoi loppumaan lasten kanssa ja oli haettava töitä tai kouluun. Valitsin opiskelut, mikä on jälkikäteen ajateltuna aivan hullu ajatus pienten lasten kanssa! Mitä onkaan päässä liikkunut 😁 

2021 aloitin koulun, molemmat lapset päiväkodin ja mies kävi töissä. Sellainen yhdistelmä alkuun, että kyllä vähän otti aikaa, että löydettiin sopivat rutiinit arkeen. Mutta alun järkytyksestä, kun selvisimme lähti arki rullaamaan oikeastaan tosi kivasti! Sain koulusta ja opinnoista ihan uutta virtaa itseeni ja löysin niin paljon uusia puolia itsestäni. Tajusin, että olin hieman hukannut "omaa itseäni"- äitiyteen, sillä alkuun kamppailin ja kompuroin uuden roolin omaksunnan kanssa. Opinnot etenivät ja 2023 sain itselleni ensimmäisen ammattini! 2023 syksyllä kuitenkin halusin vielä opiskella. Lopulta päädyin monen mutkan kautta elokuussa opiskelemaan media-alaa, mutta sain uskomattoman työtarjouksen muutaman viikon päästä aloituksesta, että päätin pitää opiskelupaikan taustalla ja tehdä mahdollisimman paljon opintoja etänä ja samalla tarttua tähän työtarjoukseen. En tiedä miten ajattelin silloin, että kaikki sujuu kyllä, mutta sain kuin sainkin kaiken sujumaan omalla painollaan. Perhe-elämä, työ täysipäiväisesti, opinnot, some.. Työtä jatkui lopulta 7 kuukautta enkä saanut vakipaikkaa, vaikka olisin niin mielelläni sen vastaanottanut. Työ nuorten parissa oli ihanaa! Edelleen niin kiitollinen tuosta mahdollisuudesta ja luottamuksesta.

2024 meni todella nopeasti. Opiskelin päätoimisena media-alaa, tein sosiaalista mediaa, kevytyrittäjänä kuvauksia. Menetimme mummo- koiramme Lunan mutta saimme perheeseemme pienen spanieli- pojan. Jatkoin syksyllä taas opintoja, mutta pystyin tekemään elo- joulukuun täysin etänä. Tämä helpotti arkea todella paljon! Vuosi vaihtui perheen kesken kotona. En tehnyt uuden vuoden lupauksia enkä asettanut mitään tavoitteita vuodelle 2025. ehkä yritän ottaa enemmän aikaa itselleni tänä vuonna? Olen siinä nimittäin todella huono 🤭

Siinähän se, 10 vuotta. Mitähän seuraava kymmenen vuotta tuo tullessaan.. 

Rakkaudella,

Sonja